Aamulla lähdin lopulta hieman ennen kymmentä kohti Downtownia. Ensin katsastin reitin Four Seasonsille, jonka jälkeen palloilin hieman ja ostin aamupalaa.
| Löysin sen! |
![]() |
| Aamupala. |
Olin
varmaan ainoa joka tilasi kylmän juotavan ennen puoltapäivää. Ja tunsin
itseni tosi amerikkalaiseksi (tms) kun kuljin toi kädessä kaupungilla
kun eihän kukaan tommosta puolenlitran brain freezeä voi kerralla vetää.
![]() |
| Kylttien avulla kerrottiin historiaa. |
| Maisemaa Canadian Traililla. |
Canadian Traililla onnistuin myös istahtamaan penkille joka oli aamusateesta märkä. Onneksi olin varustautunut neuletakilla niin tyylikkäästi sidoin neuleen perseen näkösuojaksi. Toisaalta se myös kuivui aika nopeaa.
Historiahetken jälkeen lähdin Pacific Centrelle shoppailemaan. Olin päättänyt että tänään ostan sen bleiserin, uudet kengät ja hommaan liittymän. 2/3 sain suoritettua, eli olen vieläkin ilman sitä bleiseriä. Shoppailin myös kaikkea muuta turhaa.
Kuvassa uudet kenkulit Paylessista, kuivashampoota ja rasvaa, Book of Everything-kirja Urban Outfittersilta, hiuspanta, ripsiväri, mini-USB ja kynsilakka. Oon aina halunnut ostaa kaikkea kivaa ja turhaa Urban outfittersilta mutta ikinä en ole raaskinut. Nyt kuitenkin tajusin että kännykästä kuvien siirtäminen on hanakalaa ilman mini-USBia ja löysinin ihanan olion siihen. Kirjan kun bongasin oli pakko se ostaa. Essille olisin halunnut ostaa Douchebag jarin mutta ostakoot itse sitten kun tulee. Ja arvatkaa kuinka vaikeaa on ostaa ripsiväriä?? Kotona olen aina tottuneesti ostanut Lumenen jonkun kivan, ei sen väliä mikä. Mutta nyt täällä, kaikki on ensinnäkin jonkun dödö-pullon kokoisia ja on flexiibeliä ja on volyymia.. Otin halvimman. Sama se kuinka dramaattiset silmät siitä tulee. Ostin myös mustan pitsi t-paidan mutta yksityiskohtia on vähän vaikea nähdä kuvasta. Mutta jumankekka kun sitä bleiseriä on vaikea löytää. Kyllä niitä löytyy, mutta ei semmosille, keillä on iso maha, pienet rinnat ja levetä hartiat. Luulin että tää pohjois-Amerikka on läskien luvattu valtakunta kun normaalikokoinen juoma on Suomen mittakaavassa jumbo.
Hommasin myös kanadalaisen liittymän! Kyselin parista eri puljusta vähän infoa ja päätin burrito-lounaalla mistä ostan sen. Päädyin Telus-prepaidiin. Jaan numeroa jos se jotakuta kiinnostaa mutta kallista se joka tapauksessa on. Maksoin $60 kahdesta kuukaudesta ja saan sillä dataa ja viestejä ja puheluita, mutta en vielä osannu laittaa dataa päälle.. hjelp? Olis kiva jos sillä pystyis käyttään WhatsAppia niin viestittely Suomeen tulis halvemmaks.
Kiertelin ja kaartelin päämäärättömästi, kunnes tuli pissahätä ja tulin kotiin. Joku matkakortti pitäis kans hankkia koska skytrainilla kertalippu maksaa $2,75 ja tästä voimme päätellä että se kuukausilippu on varmaan kans aika pirun kallis.
Aamulla ennen lähtöä pelästytyin tsekkiläisen Robertin, koska se ei ollut aiemmin nähnyt mua ja yhtäkkiä vaan seisoin keittiössä kun se kömpi aamulla vessaan. Tänään iltapäivällä kotiin tultua se oli keittiössä ja esittäydyin kunnolla. Se ei kyllä osannu kertoa missä on lähin ruokakauppa kun se tuo kuulemma aina ylijäämäsafkaa töistä (jos käsitin oikein). Mutta nyt kauppa on etsittävä! Tai ruokaa haettava. Lähistöllä on paljon vietnamilaisia ravintoloita.


Kylläpä sä olet kerkiväinen! Millon sieltä takaisin tulet? :)
VastaaPoistaElokuun puolivälissä :)
Poista