keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ensimmäinen aamu

Eilen illalla tutustuin hieman ruotsalaiseen Billiin ja hänen ystäväänsä, jonka nimeä en muista, sekä ruotsalaiseen Sandraan. Tsekkiä ei ole vielä näkynyt. Oli kuitenkin hieman vaivaantunutta, joten päätin kävellä Skytrain-asemalle ihan vain nähdäkseni millainen matka se on ja kuinka nopeasti sen kävelee. No se oli suoraa tietä, hieman alamäkeen alle 10 minuutia. En tosin yrittänytkään olla nopea. Napsin pari kuvaa pohjoiseen päin, mutta vähän niistä selvää saa.

Puiden takana vasemmalla näkyy Downtownin tornitalot, oikealla puolella pohjoisen vuoret.

Takaisin päin kävelin luonnollisesti samaa reittiä, että en eksyisi. Otin myös kuvan talosta tien toiselta puolelta.

Talo Nanaimo Streetille. Kuvassa näkyy vain yläkerta.

Melkein taloa vastapäätä on pieni kauppa, mistä saa maitoa, sipsiä, limpparia yms. Kunnon ruuat kuulemma haetaan vähän kauempaa mutta en muista enää mistä. Pitää kysyä jos joku lähtis mun kanssa kauppaan vaikka tänään illemmalla. Ostin kuitenkin hätävaruiksi suklaakeksejä ja Spritea, jota nautinkin sitten iltapalaksi. Menin nukkumaan jo 19-20 aikoihin vedoten jetlagiin vaikka oikeasti se ehkä johtui jännityksestä. Nukahdin kuitenkin tosi nopeasti.

Heräsin ensimmäisen kerran 1.30 siihen kun oikea lantioni oli helevetin kipeä. Olin kai nukkunut koko ajan samassa asennossa. Kuulin et joku tepastelee keittiössä... Nukahdin uudestaan.
Heräsin sitten seuraavan kerran kuuden aikoihin ja päätin että nyt vois varmaan nousta ylös. Olin kuitenkin matkalla nukkunut aina välillä, joten en voinut olla niin väsynyt että olisi pitänyt nukkua kellon ympäri. Kuus on musta ihan hyvä aika herätä, joten voisin totutella itselleni tämän ajan, koska en yhtään vielä tiedä monelta työt tulevat alkamaan.

Kävin suihkussa. Nyt dataan. Ajattelin lähettää hotelliin sähköpostia että heipparallaa, olen täällä ja koska tavataan. Jos iltapäivään mennessä ei ole kuulunut vastausta, voisin soittaa. Aion tässä kyllä lähteä käymään jossain shoppailemassa, sillä bleiseri vieläkin kummittelee mielessäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti