Eilen tosiaan harjottelin tarjoilua kahden uuden tarjoilijan kanssa. Toinen tekee jo entuudestaan banquet-tarjoilijan hommia toisessa hotellissa ja toisella oli ravintolakokemusta Rogers areenalta (siis se, missä Canucksit pelaa), joten olin ainoa joka ei edes tiennyt mitä eroa on jälkiruokalusikalla ja keittolusikalla. Ekat kolme tuntia suurinpiirtein mentiin teoriaa ja tutustuttiin huoneisiin. Oli ihan sika tylsää.. meinasin nukahtaa. Puolenpäivän jälkeen onneks päästiin tekemäänkin jotain, eli ensin katettiin pyöreä pöytä kahdeksalle lounaaksi ja sen jälkeen 10-hengen pöytä illallista varten. Harjoiteltiin kantamaan lautasia (voitan Essin tässä, pystyn kantamaan 3 lautasta vasemmassa kädessä kerralla plus neljäs oikeassa), tyhjiä laseja (10 tyhjää viinilasia yhdessä kädessä!), tarjoilemaan pöytiin oikeaan aikaan toisten tarjoilijoiden kanssa, sekä kantamaan noin metrin pituudeltaan olevaa ovaalia tarjotinta! Ei muuten oo helppoa hommaa ku tarjottimella on esim. 8 hengen lautaset, ruokailuvälineet ja ehkä lasejakin. Ja yhdellä kädellä. Vasemmalla. Ja pitäis kulkee pöytien välistä ja ovista yms. Lopuksi onnistuin jopa kantaa tarjotinta, jossa oli 8 viinilasia (viinillä), 8 tyhjää viinilasia sekä 8 vesilasia (vedellä). Oli niin jännittävää puuhaa, että mun työajan piti loppua kolmelta, mutta lähdin vasta neljältä.
Töiden jälkeen kävin shoppailemassa mulle ja Panulle Canada-hupparit, koska Hudson's Baylla oli Olympics-malliston tuotteet kaks yhden hinnalla. Olin tiedustellut etukäteen Panulta millaisen se haluaa.
![]() |
| Punainen on mun ja harmaa Panun. |
Kotiin tultua en sitten tehnyt mitään erikoista. Ja tänäänkin nukuin myöhään, koska oli vapaapäivä. Olin päättänyt jo aiemmin tällä viikolla, että vapaapäivänä siivoan hieman. Hieman lykkääntyi siivous skypettelyn takia, mutta lopulta sai Panun pistettyä nukkumaan ja sain pestyä lakanat ja pyyhkeet sekä imuroin huoneeni, käytävän ja keittiön. Pesin myös kylppärit (pytyt, hanat ja lattiat! yök) sekä hellan. Onneks olin ostanu kertakäyttöisiä rättejä, jota voi heittää roskiin ku vähän tulee likaa, koska mua olis ällöttänyt pestä rätti aina siinä välissä. En todellakaan tiedä kuinka usein täällä on aiemmin siivottu, mutta paskasta oli. Viime viikolla kuulin kyllä Sandran siivoovan vessoja, mutta en sitten tiedä siivooko noi pojat mitään nyt kun Sandra on lähtenyt. Billy kyllä sanoi, että hän imuroi huonettaan säännöllisesti, mutta sen aikana ku mä oon täällä ollu, en oo sitä nähny siivoomassa. Jouduin katsomaan youtubesta videon, ennen kun tajusin miten tota imuria käytetään :D En meinannu löytää virtakatkaisijaa enkä tajunnu sitä jalkapedaalia jolla saa sen pystylukistuksen pois päältä.. En tiedä olenko uusavuton vai tottunut vaan suomalaisiin pölynimuroihin. Myöskin tää imuri oli hirveen painava ja tehoton.
Sitten hiiribattlen päivitys. Pistin toissapäivänä viestiä vuokranantajalle että ajattelin ostaa sen vempaimen, joka pitää hiirille ikävää ääntä. David kuitenkin vastasi, että hänellä on semmoinen että tuo sen tänne saman tien. Meni 10 min ja David tuli tuomaan sen. Olin jo aiemmin asentanut kaksi perinteistä loukkua uudelleen, joten nyt mulla on ääntä pitävä pieni laite, kaks normiluukkua sekä semmoinen loukku, johon hiiri jää elävänä kiinni, jos se on tarpeeks fiksu että menee sinne. Kaks yötä oon ny saanu nukuttua rauhassa ilman mitään rapinaa, joten ainakin toistaseks laite toimii! David sano, että se oli jo aiemmin ollu täällä (viime vuonna tms) mutta hiiri tottui siihen ääneen, että se ei tehonnu. Toivottavasti nyt tehois edes kesän yli, että mun ei tarvi murehtia sitä.














