sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

FYI: Lontoo

Essi sanoi, että useat ihmiset ovat kyselleet että mikä tää Lontoo-juttu on, mistä oon ohimennen maininnu täällä.

No, olen lähdössä Lontooseen. Elo-syyskuun vaihteessa. Melkein viikoksi. Tyttöporukalla. 28.8-2.9. No biggie.

Luokkalaiseni Kristiina on siellä työharjottelussa ja mennään luokkalaisteni Ronjan, Nooran ja Emmin kanssa Harry Potter-maahan ja istuskelemaan pubeihin Krispan kanssa.

Mutta palataksemme takaisin Kanadaan, Essi siis saapui tänään. Siitä myöhemmin lisää.

Viikko 7

Mitä? Ei yhtään mitään kommentteja siitä, että mulla on mennyt melkein viikko päivittää tätä. Mullakin on elämä!!

Normaalisti töissä tällä viikolla. Perusrutiinien lisäksi olen päässyt mm. suunnittelemaan julisteita FSH:n sisäiseen kampanjaan Terry Fox-juoksutapahtumaan, ulkoiluttamaan meidän GM:n koiraa (piti siis hakee se koira sen kotoa, eli samalla näin GM:n kämpän joka siis sijaitsee hotellissa), palautekorttien naputtelu palautejärjestelmään ja sen läpikäyminen. Ei voi muistaa enää kaikkee.
Brielle ja GM:n koira.
Tiistaina hurautin töiden jälkeen bussilla kotiin, jossa ehdin mussuttaan bagelin (koska piti odottaa 6.30pm asti) ennen kuin hyppäsin taas bussiin ja menin Metrotowniin. Gareth näki mut pysäkillä ja ihmetteli miks otan bussin, vaikka SkyTrainilla pääsis nopeemmin, mutta mä halusin nähdä millaisia neighbourhoodeja sillä matkalla on. Kuitenkin suora reitti enkä voi ees eksyä. Shoppailin sitten parit uudet vaatteet töihin.

Perjantaina soittelin enomiehen kanssa hieman ennen kuin pääsin töistä ja sovittiin, että töiden jälkeen hurautan SeaBusilla pohjoisen puolelle. Käytiin ensin hakemassa teinilauma (Bea, Milla ja Olivia) Larjavilta ja mentiin sitten Earlsiin syömään.
Takapihan maisemaa Larjavilta.
Perjantai-iltana istuskelin vielä hyvän tovin iltaa kämppisten kanssa.

Lauantaina suunnistin päivällä Gastowniin ostelemaan postikortteja ja kiertelin muutenkin kaupungissa muutaman tunnin. Granvillellä oli joku häppeninki (Viva Vancouver) ja siellä oli paljon ihmisiä ja sirkustemppuiluja ja rytmiyhtye ja food carteja jaja hyvä meininki! Päädyin kuitenkin H&M:n alennusmyynteihin ja käväiseen FSH:llä hakemassa pari tavaraa jotka olin unohtanut eilen. Ei sovi pitää Canada-hupparia töissä jos sitä tarvii maanantaina Canada Daynä ! Tuskin tarviin, koska eilen oli kuuma ja huippusäätä on luvattu koko ens viikko.
Viva Vancouver.
Illalla lähdettiin vielä poikien kanssa viihteelle The Drivelle. Meidän piti mennä aluks niiden työkaverin Shanen luokse, mutta sillä venähti töissä, joten treffattiin ranskalaisen Amelien (joka on ennen asunu tässä samassa talossa) ja sen siskon ja siskon poikaystävän kanssa ja mentiin St. Augustine'siin istuskelemaan ja odottamaan Shanea. Lopulta se tuli sinne, mutta ei lähdetty enää mihinkään vaan jäätiin sinne. Jossain vaiheessa Les'kin tuli paikalle (se siis seurustelee Amelien kanssa) ja randomisti törmättiin myös Brandoniin, joka oli kaverinsa polttareissa samassa baarissa, joka sitten liittyi loppuillasta meidän seuraan kun "Luigi" oli humaltunut tarpeeks. Ite palailin kotiin jo 1 aikoihin kun junat vielä kulki, mutta Gareth ja Bill jatkoi vielä iltaa.
Bill ja Gareth.
Huomatkaa kuvasta Billin erittäin tyylikäs purse. Kuoltiin Garethin kanssa nauruun.

Mun on pitäny jo kaks päivää pyykätä ja siivota huonetta Essiä varten, mutta tää kaikki kannattaa selkeesti jättää viime tippaan ja darra-aamuun.
Huomenta.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Go for Anna

Sunnuntaina oli toinen päivä festareita. Les oli käskenyt mut tuleen paikalle sitten kun pystyn ja olinkin jo kuuden jälkeen liikenteessä (oli tähtäämässä 6.30 töihin), mutta meidän SkyTrain asema oli kiinni! Olin kyllä illalla kattonu aikatauluja ja ihmetellyt vähän että voiko ne pitää paikkaansa, mutta päätin ottaa riskin. Ei olis kannattanu. Myöhästyin myöskin kahdella minuutilla 7-bussista enkä jaksanut enää lähteä kävelemään kodin suuntaan, josta olis mennyt 19 (olis kannattanu vaan mennä sillä), joten venailin sitten 40 minuutia bussia. Töihin pääsin lopulta 7.20, vaikka olisin halunnut olla siellä tuntia aiemmin.
Moro mursuille! Copy that.
 Sama homma jatkui kuin eilen. Ihan niin kiire ei ollut kuin eilen, koska osa vendoreista oli jättäny tavaroitansa kojuihin niin ihan kaikkea ei tarvinnut raahata. Eli ajelin taas golfkärryllä pitkin Olympic Villagea ja auttelin aina siellä missä tarvittiin apua. Yhdessä kohtaa piti laajentaa BeerGardenia, mutta nää melkein hätisti mut pois sieltä koska olin tyttö! Kimpaannuin. Päivällä meinas alkaa satamaankin pariin otteeseen, mutta ei kuitenkaan kunnolla. Mut sillon piti pystytellä lisää telttoja BeerGardeniin, joka on siis sitä hommaa mitä mun "raavaat" kämppikset tekee työksensä, mutta nyt se lankes mulle, Drewlle ja Ginnylle (Ginny oli mua lyhyempi, Drew ehkä saman pituinen.. meni loistavasti).

Koska meidän kuljetuskärryihin mahtuu kerrallaan istumaan vain kaksi, piti välillä matkustaa takalavalla, mutta se tehtiin tyylillä.
Takana Manuel ja Gabriel ja kalja-alueen aidat.
Mun piti päästä töistä kolmen jälkeen, mutta Les sanoi että he saattavat tarvita apua vielä myöhemmin purussa, mutta ketään ei pakoteta jäämään. Mä ja Ginny kuitenkin jäätiin ja lopulta Ginny teki 13h töitä, mä 12h. Vähän ristiriitaisin tuntein leimasin itteni ulos, koska olisin halunnu jäädä kun mulla oli oikeesti kivaa ja jengi oli tosi mukavaa.

Kiertelin vielä alueella, koska Bill oli antanu mulle sen ylimääräiset DragonDollarit (toimi siellä ainoana maksuvälineenä $1=1DD), kun se epäili ettei ite enää ehdi sinne. Päätin sitten mennä syömään fijiläistä ruokaa, koska ruokakojun pitäjät oli tosi mukavia ja oltiin auteltu niitä pitkin päivää. Kun tulin siihen niiden kojulle "siviileissä" se mies oli heti "I've been waiting for you!" ja sain curry-ruuan kaupanpäälliseks vielä perinteistä jälkiruokaa, eli sweet rice, joka oli vähän kuin meidän riisipuuro, mutta mausteisempaa.
Tuli ähky.
Ehkä vielä törmään niiden kanssa, koska täällä on syyskuun puoleen väliin asti joka sunnuntai Food Cart Festival Olympic Villagen lähellä. Voiskin viedä Essin sinne heti ens sunnuntaina.

Illalla kilpailijat kokoili käytetyistä oluttuopeista pyramideja ja katsoin että nyt on aika mennä kotiin ja nukkumaan, koska olin kuitenkin herännyt tooosi aikaisin aamulla ja huomenna olis oikeitakin töitä luvassa.

Aamulla herätessäni löysin ison mustelman lantiosta ja vasen ranne ei taipunut ilman kipuja. Huomas selkeesti tehneensä kerrankin jotain fyysistä työtä. Mutta vaikka kuinka kivaa olis ollu jatkaa festarihommia, tänään piti palata sorvin (tietokoneen) ääreen FSH:lle. Päivä menikin normaalisti ja aika rientää kun on tekemistä. Pari viikkoa vielä catering-tiimissä, jonka jälkeen joko huonepalveluihin tai YEW-ravintolaan.

Töiden jälkeen päätin repäistä ja lähteä bussilla kotiin normaalin SkyTrainin sijaan, joten hyppäsin bussiin nro. 19 joka kulkee siis Stanley Parkin ja Metrotownin väliä ja menee ihan mun nurkan takaa. Se ajoi ensin Chinatownin läpi ja olin ihan et woooow pitää tulla tänne uudestaan, kun en tienny et siellä oli hieno portti ja kaikkee. Jäin pois jo Kingswayn ja Broadwayn risteyksessä, koska siellä oli pieni ostari (siis hyvin pieni) ja ruokakauppa. En ees muista millon viimeks oon käyny ruokakaupassa...  Päädyin ostamaan peruskorkkarit töihin ja ballerinat, sekä villiinnyin ruokakaupassa niin että purkki- ja einesruuan sijaan ostin ihan ainekset kunnon ateriaan joka pitää itse tehdä! Omg, siitä on jo hetki aikaa kun oon tehnyt muuta kuin pastaa tomaattikastikkeella...

Tajusin tänään että olen päässyt siihen vaiheeseen kun en kaipaa enää Fazerin Sinistä ja uskallan tehdä itse kontaktia paikallisiin ja hankkia jopa ystäviä. Kohta 3kk tuntuu liian lyhyeltä ajalta täällä.. (Multa kysytään noin 3 kertaa päivässä mistä tuun, koska mun aksentti on hauska. Ilmeisesti tää aksentti voimistuu vaan kun puhun enemmän englantia.) Mutta pitää vakavasti harkita jos tuun ens vuonnakin töihin DB-festareille! Koska porduction-tiimin vetäjät olis jo nyt halunnu mun yhteystiedot et pyytää mukaan tuleville keikoille, mut ei taida sopia mun suunnitelmiin.. :( Pitää ettiä omat productionit Suomesta.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Dragon Boat Festival

 Perjantaina työskentelin yksin (aka ilman Briellee) melkein koko päivän koska Brielle oli muualla järkkäämässä tapahtumaa. Hommina oli mm. 6000 nimen vs. 300 nimen listojen vertailu, miljoonan aamupalavoucherin tulostus, changelogit, käytävätaulujen päivittäminen ja kaikenlainen muu siinä ohella. Tuli ihan sika kiire ja meinasin joutua olemaan yliaikaa! Olin kuitekin luvannu Briellelle että lähden viimeistään 5.30, jolloin treffasin mun kämppiksen Brookesin kanssa, koska oltiin sovittu että mennään yhdessä tsekkaan False Creek ja Dragon Boat Festival-alue. Aluks kierrettiin mesta ja katteltiin vähän paikkoja, jonka jälkeen pistettiin Lesille viestiä et onko sillä aikaa nähdä meitä. Heti ei siltä aikaa löytyny, joten mentiin syömään Tap & Barreliin, ja tietenkin heti ruuan tultua Lesillä olikin aikaa. Onneks vain minä tilasin ruuan eikä mulla ollut kiire mihinkään, joten Les nappasi ensin Brookesin messiin ja mä jäin mussuttamaan hampurilaista ja nauttimaan kylmästä siideristä. Tunnin päästä siitä mä pääsin vuorostani Lesin matkaan, mutta ei siitä infosta oikein paljon mitään muuta jäänyt käteen kuin että mun pitää ajaa golfcartia ympäri aluetta ja tehdä mitä käsketään. Ei luulis olevan kovin vaikeeta.

No ei se olis ollutkaan kovin vaikeeta, jos olisin jättäny eilisillan väliin. Treffasin perjantai-iltana Billyn ja Garethin (ja niiden kaverin Brandonin) kanssa Beer Gardenilla, jossa tsekkailtiin festivaalitunnelmaa kymmeneen asti, jonka jälkeen lähdettiin vielä pubiin. Ei kuulemma ihan niitä parhaimpia paikkoja, mutta ei se musta ny ihan niin sketchy ollu kun jätkät väitti. Ilta sujui hienosti, ottamatta huomioon sitä että puolen yön aikaan huomattiin Brandonin kanssa että B&G oli ollut tupakalla aikas pitkään, ja tunnin etsimisen jälkeen todettiin että ne ei todellakaan ole täällä. Vika SkyTrain menee joskus 1.15 joten viimeistään siihen pitäis ehtiä joten lähdin sitten yksin kotiin, ja tutustuin SkyTrainissa newfoundlandilaiseen jätkään jolle on tulossa norjalaisia kavereita viikonloppuna ja halus että mä ehdottomasti tapaan ne. Mikäs siinä.. runoilta norjalaisten kanssa kuulostaa aina lupaavalta. Mutta takaisin asiaan, eli kämppisten metsästämiseen. Löysin ne kotoo peittojen alta sammuneina. Kiitin niitä illasta ilmoittamalla että vihaan niitä.
Menoa ja meininkiä BeerGardenissa
ja Olympic Village Squarella
Muutaman tunnin yöunien jälkeen piti lähteä töihin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Lesin olis pitäny hakee mut 5.45 mutta se ilmoitti yöllä että se on ollu töissä niin pitkään että riittää ku hyppään aamun ekaan SkyTrainiin ja saavun paikalle niin aikaisin kun pystyn, joten olin lopulta festarialueella 6.45 (vaikka alkuperäsesti olis pitäny alottaa 6.00). Työskentelen production-tiimissä ja tiimiydyin Ginnyn kanssa, joka on ollut vuosia siellä töissä. Ajeltiin golfcartilla ympäriinsä auttelemassa vendoreita ja sponsoreita niiden tavaroiden roudaamisessa niiden teltoille, hakemalla jotain tavaraa jostain ja viemällä sitä muualle... Eli kuunneltiin radiopuhelimia ja aina kun kuulu "production/dispatch to Ginny and Anna" meinas että meille on tehtävä ja lähdettiin suorittamaan sitä. Jossain vaiheessa jouduin jopa olemaan yksinkin enkä voinut luottaa siihen että Ginny hoitaa radion vaan mun piti koko ajan iteki seurata niitä keskusteluja ja kiinnittää huomioo niihin. Koko productionporukka oli tosi letkeetä porukkaa vaikka festivaalien alkuvaiheessa olikin pieni häslinki päällä ja kaikki juoksi paikasta toiseen. Sitten kun saatiin kisat käyntiin, olikin jo vähän rauhallisempaa ja pysy esim. ajamaan sillä golfcartilla jalkakäytäviä pitkin False Creekistä rantaa pitkin Stadiumin kupeessa olevaan Costcoon (mun piti heittää Ginny ja Roy sinne ja ajaa ittekseni takaisin). Työpäivä päättyi kahdelta, jonka jälkeen jäin vielä hetkeksi pyörimään alueelle ja nauttimaan kauan himoitsemaani BeaverTailia.

Tänä vuonna järjestettävä Dragon Boat Festival on tosiaan 25. kerta ja se on aika iso tapahtuma ilmeisestikin. Tänä vuonna mukana oli vaivaiset 246 joukkuetta ympäri maailmaa, mutta enimmäkseen Pohjois-Amerikasta (oli siä myös tsekkejä, saksalaisia, ausseja...). Tää on siis boat race ja on aika hauskan näköistä kuinka kurinalaisesti 20 melojaa meloo rummun tahdissa. Myös osallistujien lämmittelyt on aika kursinalaisia kun ne tekee mm. punnerruksia rytmissä :D



Nyt kun olen vihdoin päässyt kotiin ja saanut tunnin päikkärit, pitää pestä pyykkiä ja laittaa huonetta kuntoon kun tänne tulee maanantaina joku tarkastaja ja David pyysi että paikat olis kunnossa silloin. Huomenna kuitenkin takaisin festareille taas aamuvuoroon! Ei haittaa yhtään, koska se oli tosi hauskaa työtä (mut siitä production-paidasta ei voi kyllä sanoo mitään nättiä).

P.S. Päivän trivia. Vaipat (vai pikkuhousut?) kuuluvat general wasteen, siis jos semmoisia ny tarvitsee vaihtaa julkisilla paikoilla.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Behind the Scenes

Jäin tänään jotenkin hyvälle tuulelle henkilöstökokouksen jälkeen, joten puhutaanpa hieman Four Seasonsista!

Tiesittekö, että Four Seasons Hotels on valittu Kanadan 10. parhaimmaksi työpaikaksi 2013 kategoriassa "suuret ja multikansalliset". Meitä ennen listasta löytyy mm. Google ja Microsoft.

Meillä oli tänään tosiaan "Town Hall Meeting", eli kaikki paikalle kykenevät raahattiin yhteen meidän banquet huoneista, jossa oli tarjolla pientä makeaa ja virvokkeita. Tunnelma oli vähän kuin alkuillasta jossain baarissa: rento musiikki (ei mikään lounge-pilipalimusiikki vaan vähän enemmän mainstreamia), puheen pärinä ja hyvä meininki. Kokouksen sisältö olis suomalaisten pitämänä ollu erittäin tylsä ja olis vähintäänkin tarvinnut kokousbingon pitääkseen yleisön mielenkiintoa yllä, mutta täällä sitä ei tarvittu. Ensin aloitettiin Do You Wanna Be a MillionHR?-visailulla, jonka piti HR-osaston pomo hotel managerin ja general managerin kanssa. Tähän tarvittiin 3 vapaaehtoista, jotka vastas kysymyksiin, jotka koski arvoja ja asiakastilanteita. Tähän tietenkin koko porukka oli valmistautunut, koska täällä on käynnissä Amazing Place-niminen kilpailu jonka konsepti on hieman Amazing Racen tapainen. Viimeisimpänä tehtävänä täällä on ollut tentata arvoja yms. jonka jälkeen jokainen käy osallistumassa testiin aiheesta. DYWBAMHR-kilpailussa kaikki osallistujat voitti, kaks ekaa sai 2x vapaaliput leffaan ja kolmas sai $50 (sen sai Brielle). Sen jälkeen käytiin läpi mitä hotellissa tapahtuu, esim. yks sviitti muokattu hierontahuoneeksi, banqet saa uudet design-baarit, fitness clubissa vaihtuu kaikki laitteet, henkilöstölle alennuksia paikalisiin kuntoklubeihin jne. Vähäsen käytiin myös lukuja ja sen sellaisia. Esitys oli tosi hyvin tehty Prezillä, eikä puuduttavalla PowerPointilla ja kaikki pomot huuteli välillä läppää toisilleen eli tunnelma pysyi hyvänä.

Täällä muutenkin on todella hyvä työilmapiiri. Kaikki moikkailee toisia ja kyselee vointeja, vaikka ei tuntiskaan toista, mutta vähitelleen alkaa tuntemaan toisia jolloin kyselee jo ihan tosisaan toisen menoa. Täällä on myös letkee meininki, koska jengiä on ympäri maailmaa ja tuo omaa persoonallisuuttansa mukaan. Alakerran käytävillä välillä kuule costaricalaisen varastomiehen sanovan "not to worry" jos joku meinaa hermostua kiireestä tai stressistä (tänään se ei tuonut mulle kopiopaperia ylös koska se halus että joku tulee moikkaan sitä alas).

Täällä saa myöskin hyviä ideoita omiin juhliin. Harmi vaan että mulla ei ainakaan ole resursseja kotona heittää samassa mittakaavassa olevia juhlia, mutta ainahan sitä saa haaveilla?
Jälkiruokabuffetti.
Tältä näyttää kun valmistaudutaan katettuun illalliseen.
Ballroom.
Yritin tässä tovin metsästää teille sopivaa videoa YEWsta tai FSH:sta ja totesin että ei ihmekään että Ned Bell (executive chef) on ottanut sosiaalisen median vastuulleen kun kyseeseen tulee ruoka YEWsta tai FSHsta. Vanhat videot muista on niin amatöörimaisia kun taas Ned on ilmeisesti syntynyt TV-kokiks (se onkin vähän väliä jossain aamuTVssä tai joku on täällä kuvaamassa sitä).


 Videosta näkee vähän YEWta ja hotellia muutenkin...

Siinä hieman mun työympäristöäni. Enjoy!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Suomalainen juntti med köttbullar

Nyt taas tuntuu siltä että oon jopa tehnyt jotain muutakin kuin nukkunut ja tehnyt töitä.

Maanantaina töiden jälkeen en halunnut mennä kotiin istumaan ja juomaan kaljaa, joten päätin pysytellä kaupungissa. Suurimman osan ajastani kulutin kirjakaupassa, josta olisin halunnut ostaa kaiken krääsän, mutta en niitä kirjoja.
Kotiin lähti yläosasto,
Essi voi ostaa ite Ryan Goslingin.
 Ajattelin vielä kruunata päiväni elokuvalla ja suunnistin Scotiabank Theatrelle katsomaan This is the Endin. Jouduin kyllä odottelemaan tunnin elokuvan alkua, ja senkin jälkeen elokuva alkoi vielä 20 minuutia myöhässä teknisten vikojen takia. Mutta oli kuitenkin ihan sika hauska leffa! Kotimatkalle ostin vielä kaakaon mukaan lämmittelyksi.

Kotiin tultua pojat kysy missä oon ollu, ja kun kerroin että kirjakaupassa ja yksin elokuvissa, tajusin kyllä itsekin kuinka dorkalta se kuulosti. Billy olis halunnu kans nähdä This is the Endin ja harmitteli etten ollu kysyny niitä mukaan. Lupasin ilmottaa ens kerralla, vaikka tääkin leffakäynti oli ex-tempore juttu. Poikien kanssa juopottelemassa oli niiden työkaveri Les, jonka kanssa puhuttiin mun uravalinnasta. Sitten jostain keksitiin, että mähän voin auttaa sitä ens viikonloppuna la-su aamuina (6-14, totta kai) paikallisilla Dragon Boat Festivaaleilla sponsorikoordinaattorina. Jep, sopii. (tääkin meni ihan nappiin: jätkältä oli unohtunu kännykkä kotiin ja multa oli kännykästä akku loppu. lopulta kirjotin jolleki kuittilapulle mun numeron ja säpön)

Tiistaina töiden jälkeen mun piti ehkä nähdä Les Olympia Villagella, joten menin sinne. En ollut ennen käynyt, joten palloilin hieman ja söin todella hyvän lämpimän voileivän yhdessä kahvilassa. Harmikseni en muistanu enää Lesin nimee silloin (eikä laiskurikämppis vastannu viesteihin) eikä sekään soittanu mulle, joten en sitten nähnyt sitä ja sen pomoa. Tai varmaan näin, mutta mulle iski hirvee suomalainen kriisi enkä halunnut keskeyttää niiden kokousta. Sen takia istuskelin puiston reunalla ja odotin jos Les huomais mut niin voisin sitten esittäytyä sen pomolle, mut niillä oli ilmeisesti aika kiire, ja ne lähti pois. Istuin siinä puistossa ja mietin miks on niin vitun hienoo olla suomalainen juntti ja kävin ostamassa siideriä (oli muuten iso ja hieno viinakauppa, sinne seuraavallakin kerralla!). Meinas kulttuurishokin toinen vaihe iskeä (1. kaikki on ihanaa ja uutta, 2. kaikki on paskaa, 3. kaikki on normaalia, 4. paluushokki ja koko homma alkaa kotona alusta) joten kumosin ruotsalaisen siiderin kurkkuun ja sulkeuduin huoneeseeni loppuillaksi.
Olympia Villagen tipu, Science World
ja maisema Villagelta keskustaan
Tänään väsytti s-i-k-a-n-a jonka takia en panostanut ulkonäkööni töihin. Olis kannattanu. Meinaan jouduin lähtemään mukaan outside catering-tapahtumaan jossa jouduin tapaamaan asiakkaitakin... Aamulla töissä ensin pussitin yli 100 herkkupussia, jotka sisälsi meidän kokkin special powercookie (sikana siemeniä yms, tosi terveellinen ja oudon makuinen mut siinä on suklaata!) sekä pieni vadelma-leivoskakku, jonka jälkeen pitikin jo lähteä Rocky Mountaineer Stationille. Tää paikka on siis ihan toimiva juna-asema, mut ei semmonen tavallinen kuitenkaan. Rocky Mountaineer on kai joku luxus-juna ja luonnollisesti tarvii luxusaseman, mutta vuodenajat on päässy mukaan yhteistyökuvioihin, eli meidän kautta voi vuokrata sitä tilaa juhliin ja me tuodaan sinne ruuat ja henkilökunta. Tän päivän tapahtuma oli tämmöinen muodollinen lounastilaisuus, johon oli kutsuttu vuodenaikojen vakioasiakkaita tutustumaan tilaan. Mun tehtävänä oli toivottaa tervetuleeksi tilaisuuteen, auttaa etsimään nimikyltti ja toimia narikkatyttönä tarvittaessa, sekä lopuksi hyvästellä ja antaa semmoinen herkku-give-away asiakkaalle mukaan. Ennen asiakkaiden tuloo "tuunasin" nutturaani vuodenaikojen satiininauhalla.
Onneks on puhelin, jolla voi ottaa valokuvan
ja tarkistaa että nuttura on hyvin.
Oli kiva nähdä mitä tapahtuu vuodenaikojen banquet tapahtumassa, mikä ei ole hotellilla. Ja asema oli todella nätti paikka!

Töiden jälkeen tarvitsin jotain tutta ja turvallista (ei, en mäkkäriä) joten päätin lähteä IKEAan. Täällähän on lähellä kaksikin kappaletta niitä, Richmondissa ja Coquitlamissa, mutta Richmondin mesta on rempassa ja aukioloaikoja on supistettu sen takia, joten se ei sopinut suunnitelmiin. Muutenkin Coquitlamiin on kuulemma simppelimpi mennä. Eli ei kun 14 pysäkinväliä Vancouverista Burnabyn ja New Westministerin läpi Coquitlamiin, josta vielä pari pysäkkiä bussilla IKEAlle. Osasin sentään sinne. Siellä olikin ihan hirveen nostalginen olo ja hyvä etten alkanu itkemään. Ja vaikka ei ollut nälkä, oli pakko syödä.

Olin siis tullut ostamaan uutta tyynyä, mutta ostinpahan sitten vielä mm. paistinpannun ja kaikkee muuta "tosi hyödyllistä". Olin ihan liekeissä kun ajattelin kaikkea mitä ostan siitä Ikean "ruokakaupan" puolelta mutta prkl NIILLÄ EI OLLU KANAPYTTIPANNUA! Enkä halunnut ostaa lihapullia tai kalaa. Ostin sitten suklaata ja tummaa pastaa ja tomaattikastiketta... Seuraava haaste olikin päästä pois sieltä ja jouduin kysymään 2 kertaa apua, että löysin bussipysäkille, jossa vielä kysyin kolmannelta onko tää edes oikea pysäkki. Ei ollut. Mutta lopulta 4 kaistan yli juostua olin oikealla pysäkillä ja osasin kotiin.

Ennen kuin menen nukkumaan, haluatteko nähdä mun valokuvausstudion? Eli missä otan valokuvia tavaroista mitä oon ostanu ja haluan esitellä teille.
Kyllä. Se on minun sänkyni. Täällä on niin huono valo että pitää tuoda pöytälamppu ilman varjostinta vähän parantamaan näkyvyyttä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Suomiveikkojen hilpeä päivä

Oli ihan huippupäivä Pauliinan ja Vilin kanssa!

Pauliina ja Vili saapui puol 11 aikoihin Vancouverin Pacific Central Stationille 4h bussimatkan jälkeen ja olin niitä siellä vastassa. Mentiin samantien pari pysäkinväliä skytrainilla Granvillelle ja näytin eka niille Four Seasonsin (käytiin sisälläkin vähän pällistelemässä) jonka jälkeen etsittiin reissaajien hostelli parin korttelin päästä. Koska oltiin aikaisin liikenteessä, niiden huone ei ollu vielä valmiina, joten jätettiin vaan raskaimmat kantamukset sinne ja jatkettiin seikkailuja. Lähdettiin kohti  Gastownia ja olin iteki hämmästyny miksen ollu tullu sinne aiemmin. Muistin hämärästi että Ikävalkot oli ajattanut mut sitä kautta ja sillon mietin et onpa kiva paikka mutta sen jälkeen olin unohtanut koko paikan olemassa olon.
Tän kuvan Gastownista pöllin Pessiltä.
Turistiposetusta höyrykellolla.
 Käppäseltiin Gastown ympäri ja lähdettiin kävelemään kohti Stanley Parkia, mutta Waterfrontin asemalla keksittiin et ajellaanpas SeaBussilla North Shorelle ihan vaan huvin vuoks. Sitten huristeltiin sinne, jossa keksittiin extempore lähteä myös käymään Lynn Valleyssa, koska se on nätti paikka ja halvempi kuin Capilano. Kysyttiin turisti-infosta millä bussilla sinne pääsee, mutta ei kyllä oltu edes ainoat turistit jotka oli menossa sinne. Ei oltu edes ainoat suomalaiset (perinteinen "noikin on suomalaisia" kuulu yhtäkkiä selän takaa). Lynn Valleyssa käveltiin pieni reitti riippusillalta Twin Falls Bridgelle ja takaisin, jonka jälkeen mentiin bussilla takas rantaan ja SeaBusilla takaisin Downtownin puolelle.
Koska tiedän että teitä kiinnostaa.

Reissaajapariskunta.

 Aseman kupeelta ostettiin vähän pizzaevästä ja jälkkärijuomat Starbucksista, jonka jälkeen jatkettiin Canada Placelle katselemaan Olympiapataa.
Bauliina.

Pata.

Tämän turistinähtävyyden jälkeen etsittiin bussipysäkki ja jatkettiin matkaa Stanley Parkiin. Siellä käytiin pällistelemässä toteemipaaluja ja muita erinäisiä pieniä nähtävyyksiä sekä istuskeltiin nurmikolla ja ihmeteltiin teinejä juhlahepeneissä, jotka oli ottamassa class of 2013 graduation kuvia.

Seitsemän tai kahdeksan aikoihin lähdettiin bussilla takaisin Pauliinan ja Vilin hostellia ja päästiin nyt huoneeseenkin asti. Käväistiin myös nopeesti "pullokaupassa" ja nautiskeltiin hillitysti alkoholia hostellissa, josta lähdettiin tsekkaamaan Granville Streetin menomestat puolenyön aikoihin. Billy oli ehdottanut meille Roxya, mutta sinne oli ihan liian pitkä jono, joten mentiin vaan Lennox Pubiin istuskelemaan. Juteltiin niitä näitä ja lähdin jo yhden aikaan viimeisellä SkyTrainilla kohti kotia.

Kotona pojat oli istumassa yötä meidän patiolla, joten liityin niiden seuraan vielä ja sit menikin vähän myöhäseks ilta... Jonnekin viiteen. Hups.

Tänään ei enää treffattu Pauliinan ja Vilin kanssa, koska niiden bussi lähti jo 11.30 niin ei oltais oikein ehditty tekemään enää mitään tänään. Jätin ne oman onnensa nojaan selviytymään yksin hostellilta bussiasemalle (ei se niin vaikeeta oikeesti ole) ja vietän itse darrapäivää kotona skypettäen Panun kanssa ja pesemällä pyykkiä.

Heti kun Panu menee nukkumaan, meen hakeen darrasafkaa mäkkäristä. Eka mäkkäri yli kuukauteen!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Vihdoin viikonloppu

Yllättävästi se aika kuluu kun on tekemistä. En nyt sanois että kotona on tekemistä (vois täällä kyllä siivota) mutta töissä on ollut.

Maanantaina käväisin töiden jälkeen Metrotownissa shoppailemassa. En ollukaan käynyt siellä kolmeen viikkoon enkä kyllä oikeastaan sinne kaivannutkaan, mutta olin päättänyt ostaa uusia toimistovaatteita. Ja korkkarit. Paitoja lähtikin mukaan noin 5 kappaletta mutta korkkarit jäi hyllylle, koska ei ollut mun kokoa. Olisin haunnut semmoiset ihan yksinkertaisest peruskorkkarit eikä olis ollut edes pahan hintaiset. Searsilta siis niitä katsoin kun kaikki kenkäkaupat myy vaan muotikenkiä eikä tee mieli juosta töissä 12 sentin koroilla. Hengailinkin ostarilla sitten ihan kauppojen sulkeutumiseen asti.

En nyt enää jaksa muistaa miettiä minkälaisia hommia oon minäkin päivänä tehnyt, joten heitetään tkaikki vaan samaan kasaan. Normaalien hommien (changelogit, daily reports yms) ohella olen tällä viikolla googlannu kuvia Kanadasta ja sählännyt oikein urakalla aamupalavouchereiden kanssa. Mulle annettiin 5 listaa ja mun piti kirjottaa kaikille henkilöille nimellä varustettu voucheri. Luulin et oli simppeliä mut tulostusvaiheessa niitä ongelmia alkoi ilmeneen, kun kaikki ei tulostunutkaan kerralla, joissain oli väärä koodi tai päivä ja niin edespäin... Ens kerralla huolellisemmin. Tänään askartelin koko päivän tarjoilulautasten pohjalle koristeita.. en jaksa edes selittää tarkemmin. Ja jos Ballroomissa on ollu iso tapahtuma ja asiakkailla on noin 20min tauko, jonka aikana banquetin pitäis tyhjentää pöydät aamupalarojuista ja kattaa pöytä lounasta varten (aterimet, lasit, kahvikupit, jälkiruoka ja alkuruoka) ennen kuin asiakkaat tulee takaisin, meinaa tulla aika kiire. Tällä viikolla pariinkin otteeseen meitä hälytettiin yläkerrasta jelppimään alas ja siellä me toimistotytöt (ja -pojat) sompailtiin banquet tarjoilijoiden kanssa ja autettiin niitä. En siis ihan turhaan harjotellut kantamaan sitä isoa tarjotinta. Normaalisti olen töissä 9-5(tai 5.30) mutta tänään meni kuuteen noiden vouchereiden takia. Ei se mitään. Ei mulla muutakaan tekemistä ole kuin tehdä töitä ja nukkua.

Sitten iloisempiin uutisiin! Pauliina ja Vili tulee huomenna!! :) Onneks on luvattu hyvää säätäkin. En vaan yhtään tiedä mitä me tehdään.. Kai me mennään Stanley Parkiin tai pyöritään kaupungilla. Pauliina sano, että ne on nähny niin paljon luontoa että taidetaan jättää Lynn Valleyssa haikkaaminen välistä, vaikka Brielle oliskin voinu tulla silloin oppaaks.

Nyt on pakko tunnistaa, että aiemmin kun oon väittäny syöväni täällä purkkiruokaa, en oo oikeesti koskenutkaan niihin purkkeihin. Ostin ne ekalla viikolla hätävaraksi, mutta oon aina keksiny tekosyitä että ei oo tarvinut koskea niihin. Tänään olin niiiin nälkäinen kun tulin töistä, että päätin kokeilla sitä vihdoin. Beef Macaroni in Tomato Sauce. Kuulostaa ihan perusruualta.... kattilaan siis.
Delicious?
Ei näin. Heti kun se pulpsahti pois tölkistä tuon näköisenä, lähti ruokahalu. Odotellessa tein voileivän ja luojankiitos tein. Makaroonit on ylikypsiä löllöjä eikä maku hivele makunystyröitä. Päätin kaataa puolipurkkia parmesania joukkoon, jos siitä tulis vähän syötävämpää. Keitin myös parempaa makaroonia sekaan, mutta nyt oon syöny kaikki "uudet" makaroonit ja noi vanhat lötköt on vieläkin lautasella. Voi morjes... Vois alkaa juomaa siideriä tän aterian kunniaks. Tosin sillon Gareth ja Billy vois vaikka haistaa sen Langleyyn asti ja tulla kotiin viihdyttämään mua.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Joka päivä mä töitä teen

Hui kun oon ollu laiska. Mutta yhtä laiska olisin Suomessakin.

Torstaina ja perjantaina olin siis taas catering officessa auttamassa erilaisissa hommissa. Mun hommiin lähinnä kuuluu tehdä parille päivälle eteenpäin helppolukuiset ohjelmat henkilökunnalle missä huoneessa tapahtuu mitäkin mihinkin kellonaikaan ja mitä siellä pitää tehdä. Myöskin teen postikortinkokoiset kortit banquet huoneiden oviin kertomaan mikä tilaisuus siellä on sinä päivänä. Näiden liskäks kopion uudet BEOt ja jaan ne niitä tarvitseville osastoille, sekä jos niihin tulee muutoksia, kopion ja jaan myös changelogit. Osaan jo melkein käyttää isoo kopiokonetta.

Perjantaina töiden jälkeen meinasin olla laiska ja hengailla vaan huoneessani, mutta Billy ylipuhui mut liittymaan sen ja Garethin seuraan meidän terassille. Luulin menevani lauantaina töihin vasta yhteentoista, joten valvoinkin myös vähän myöhempään. Onneks kuitenkin tsekkasin vielä ennen nukkumaan menoa että moneen meen ja järkytyksekseni huomasin etta mun päivä alkaakin jo 7am! Hienoa, muutama tuntia aikaa nukkua.... Ja ihmeellistä kyllä, ei edes väsyttänyt töissä lauantaina. Sunnuntaina olikin iltavuoro ja aloitin vasta 3pm. Meillä oli taas reilu 200 hengen tapahtuma käynnissä ja hektisimpien kohtien jälkeen illan kapteeni käski mun leikkiä kapteenia sen aikaa että hän käy tuolla. Miettikää! 2 viikkoa harjottelijana ja moinen vastuu 20 minuutiks :D Sunnuntai olikin nyt sitten viimeinen kerta banquet osastolla varmaan seuraavan kuukauden ajaksi.

Tänään oli taas perustoimistopäivä. Aika tuntuu tuolla menevän vähän nopeammin kun saan itsekseni tehdä pieniä tehtäviä, eikä tarvi vaan juosta ympyrää muiden perässä. Käytiin myös Briellen kanssa katsomassa paria sviittiä (oli ihan kivaa, koska en yhtään tienny millasia huoneita meillä on!) ja otettiin valokuvia uusituista tiloista.

Takana 6/10 työputkesta.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Olo kuin ravulla, keitettynä.

En sitten lähtenytkään Whistleriin kun päätin laiskotella kotona.

Maanantaina päätin ottaa vapaapäiväni leppoisasti ja pakkasin itselleni voileipiä ja mansikoita mukaan, ja menin läheiseen puistoon viettämään päivää. Lueskelin kirjaa, nautin auringosta ja olin yksinäni picnicillä. Olin ulkona varmaan kolmisen tuntia, mutta koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, sain hieman väriä pintaan. Punasta meinaan. On se jännä kun kipu ei tunnu ennen kuin on ollut jonkin aikaa sisätiloissa/poissa auringosta. Yrittelin sitten rasvailla palanutta nahkaani, mutta ei oikein auttanu ja yö oli tuskaa.
Tänään puna, joskus bruna?
Tiistaina en sitten tehnyt mitään, vaan yritin vain vältellä aurinkoa parhaani mukaan, koska jos olin edes puoli minuutia auringossa, olkapäihin alkoi sattuun ihan sikana. Pesin vähän pyykkiä ja etsiskelin Pauliinalle ja Vilille sopivan hintaista majoitusta. Eli jee, saan ekat vieraani jo ensi viikolla! P&V on ollut kiertelemässä USAa ja koska heidän paluulentonsa on Seattlesta, sain ne ylipuhuttua harppasemaan myös Kanadan puolelle. Onneks ne tulee viikonloppuna eikä viikolla, ja toivotaan että on hyvä sää! :)

Mun maanantai oli keskiviikko, eikä millään olis huvittanu lähtee töihin. Tänään siis menin catering/sales-puolelle töihin, jossa tuun olemaan seuraavat 4 viikkoa. Osallistuin pariin aamupäivän palaveriin, joista puolet kyllä meni ohi korvien. Sinänsä hyvä, että olin ensin banquetissa pari viikkoa, koska sieltä opin miten tapahtumat pistetään käytäntöön. Nyt opin mistä kaikki se informaatio banquetille tulee. Hirveesti olis opittavaa ja aina on vähän vaikee hypätä tälleen yht äkkiä kelkkaan, varsinkin kun ei jää pysyvästi sinne töihin. Lähinnä vaan vaan seurailin mitä Brielle, executive office coordinator, puuhailee ja auttelin sitä siinä missä pystyin ja hän yritti kertoilla mulle kaikenlaista. Esimerkiksi ohjelma, missä kaikki BEO:t (banquet event oder) luodaan/ovat, on vielä ihan hepreaa mutta huomenna mun pitäis vihdoinkin päästä käsiksi siihen koulutusversioon. Tänään oli onneks vähän hiljaisempi päivä, toimistossa siis, koska kaikki pomot lähti viettämään jonkin sortin virkistyspäivää pukeutuneina eri teemoihin ja juoksennellen pitkin kaupunkia tehtävien perässä.

Tänään töiden jälkeen oli pakko käydä ostamassa jonkinlaista after sun-voidetta/aloe veraa, koska bleiserin kanssa töissä oli täyttä tuskaa. Huomenna neule. Onneks toimiston puolella voi pukeutua vähän rennommin, koska ei olla asiakkaiden edessä niin paljoa kuin banquetin puolella.

Oli muuten yllätys, että FSH:llä on käytössä Opera-hotelivarausjärjestelmä! Onneks kävin aiheesta kurssin juuri ennen tänne lähtemistä, eli Operan perusteet ovat hyvin muistissa! En onneksi joudu ihan hirveesti sitä käyttämään, en tiedä joudunko ollenkaan, mutta ainakin Brielle joutui tänään tekemään muutaman varauksen sinne yhtä tulevaa tapahtumaa varten. Voi siis olla, että tulee mullekin vastaan.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Ei farkkuja aurinkoisina päivinä.

Voi, miten te ootte oikein pärjänny kun oon kirjottanu viimeks torstaina!? Kommenttien lukumäärän perusteella ikävä on ollut.

Perjantaina ja lauantaina olikin hieman isompaa kekkeriä taas töissä, joten siinähän pääsi ihan hommiin. Autoin pöytien järjestelyssä, kattamisessa ja pöytien siivoamisessa ja kannoin jopa isoja tarjottimiakin. Yhdessä tilaisuudessa Shannon, joka toimi sinä päivänä kapteenina, käski mun leikkiä kapteenia ja kehottaa asiakkaita siirtymään baarin puolelta pöytiin, jotta voitiin aloittaa lounaan tarjoaminen. Iiks. Jouduin siis ihan puhumaan tuntemattomille. Lauantainakin jouduin välillä leikkimään kapteenia kun Shannon oli tosi kiireinen enkä ikinä löytänyt sitä, joten jotkut uudemmat tarjoilijat kysyi sitten multa mitä/miten kuuluu tehdä. Perjantaina kävin myöskin hj:n juttusilla, sillä hän halusi kuulla miten mulla on mennyt. Samalla myös mulle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä jo nyt banquetin puolelta catering-tiimiin toimiston puolelle. Olis se joka tapauksessa tullut vastaan jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä heillä on paljon hommia, joten he siis tarvitsevat apua. Catering-puolen manageri selitti mulle, että homma, mitä mulle tarjotaan, voitais käsittää ylennyksenä, jos sitä tarjottais jollekin semmoiselle henkilölle, joka on ollut talossa jo jonkin aikaa. Ensin kuitenkin pitää katsoa mitä osaan ja mitkä ovat mun vahvuudet. Näihin kuvioihin siis siirryn ensi keskiviikkona, joten siitä sitten myöhemmin. Catering-kuvioiden takia sain alkuviikon vapaata, ja seuraavan kerran on töitä vasta keskiviikkona. Olen keskiviikosta perjantaihin cateringillä, ja viikonlopun taas banquetissa. Joten nyt on 3 päivää vapaata peräkkäin! OMG, en tiä mitä teen tällä kaikella ajalla, kun en keksi edes iltapäiviks tekemistä. Onneks päätin kuitenkin eilen juhlistaa minilomaani siiderillä ja pizzalla Garethin kanssa meidän terassilla.

Olin jo aiemmin päättänyt, että seuraavana aurinkoisena päivänä lähden käymään Stanley Parkissa. Sunnuntaiksi olikin luvattu aurinkoa, eikä pilviä näkynyt taivaalla yhtään! Herättyäni (ja loppupizzan syötyäni) hyppäsin bussiin, joka ajaa meidän nurkan takaa suoraan Stanley Parkiin. Helppoa. Varustin itseni vesipullolla ja Hershey'sin Cookies'n'Creme-suklaalla.

Tässä vaiheessa varoitus, että luvassa on paljon kuvia.

Enpä tietenkään ollut ainoa, kenellä oli Stanley Park mielessä, sillä sinne kesti körötellä melkein tunnin. No, olihan matkakin pitkä, mutta Downtownin jälkeen kun alettiin lähestyä Stanley Parkia, oli kyllä ruuhkia, jotka ei meinannu vetää millään. Päätinkin sitten hypätä pois ennen päättäriä ja kävellä rantaa pitkin ja nauttia auringosta. Muuta suunnitelmaa mulla ei ollut, kuin että toteemipaaluista pitää ottaa kuva tai kaksi. Ensin löysin kikkarin, josta ostin Oreo-jäätelön ja nappasin kartan mukaani, jotta tietäisin minne päin lähden. Tosin, enpä ikinä kummonen suunnistaja oo ollu, joten lähdin asenteella "jonnekin tonnepäin". Ensiksi tsekkasin jääkarhujen hylätyn kodin (siis siinä on Vancouver Aquarium vieressä), ja lähdin sitten seikkailemaan.

Hei vaan, siellä näkyy Downtown.
Ison oravan koti.
Siis vitsi mikä taidekuva!
Löysin paalut. En kehdannut pyytää ketään ottamaan musta kuvaa niiden edessä. Olis ollu eri asia jos olisin ollut jonkun kanssa liikenteessä ni sit olisin luultavasti tunkenut kaikkiin kuviin.
Toteemit rivissä.
Ai katos, pääsin sittenkin kuvaan.
Siellä on nokkaa joka lähtöön.
Matkalla toteemeille kävelin Vancouver Aquariumin ohitse ja mietin pitäiskö käydä. En sitten käynyt. Toteemipaaluilta palattua päädyin taas Aquariumille ja mietin uudestaan. No en mennyt vieläkään. Ehkä joskus toiste. Sen sijaan nappasin oikein nätin maisemakuvan.
Tuijottelin karttaa ja yritin keksiä seuraavaa kohdetta. Kartaan oli merkitty ruusutarha. Sinne siis.
Palmu on eksoottinen kasvi ja sen tavattuaan,
pitää aina ottaa siitä valokuva.
Öö oliko siinä kartassa sittenkin vain kirjoitusvirhe?
Löysinpäs!
Ei tainnu ruusuilla ihan olla vielä kukinta-aika, sillä pari kukkaa löysin ja loput oli nuppuja jos niitäkään. Enemmän naureskelin nimille.

Ruusujen jälkeen kehittelin reitin kohti downtownia. Päätin tsekata Lost-laguunin, kävellä rantaa pitkin nähdäkseni missä on biitsit ja siitä sitten keskustaan.
Nättiä!

Ja toiseen suuntaan!

Lintuja oli joka lähtöön.
Niin myös bongareita.

Urbaania liikkumista.
Voi se kömpi puskasta!

Matkalla laguunilta Second Beachille puskasta kömpi pesukarhu. Aina kun sain otettua kuvan sen perseestä, se pysähtyi ja kääntyi silleen että saisin otettua kuvan koko eläimestä, mutta aina kun ehdin painamaan kuvausnäppäintä niin se oli jo kääntänyt peppunsa mua kohti. Aaargh!

Rannalla olikin tungosta. Täällä on ilmeisesti tapana raahata kokonainen grilli mukaansa rannalle jotta voidaan käristää possua koko kaveriporukalle. Siinä alkoi itseenikin jo hieman hiukoa, eli ostin juustohampparin rantakikkarilta.
Kuva hämää, koska kaikki oli nurtsilla, ei hiekalla.
Kävelin rantaa pitkin Second Beachilta English Bay Beachille, joka olikin vähän isompi ja sielläkin populaa riitti. Aika outoa, että kaupungissa, missä en tunne melkein ketään reagoin kuitenkin huutoon "Anna, hi!". Se oli banquetin yksi kapteeneista Marc, joka vietti aurinkopäivää rannalla. En meinannu tunnistaa, koska sillä oli korvakorut korvissa eikä sillä ollu pukua! (Tässä esimerkki vuodenaikojen konservatiivisuudesta, eli miehillä ei sallita korvakoruja.) Jatkoin vielä matkaani inukshukille, jonka jälkeen lähdin urbaaniviidakkoon etsimään tutun kuuloisia katujen nimiä, että löytäisin kotiin.
Inukshuk.
Inukshuk ilman pipopäistä pissistä.
Puisto ja meri.

Löysin lopulta Davie Streetin, ja tajusin vasta nyt että sehän on iloisten ihmisten kehto. Sieltä myöskin löytyy ilmeisesti aika monta todella hyvää ravintolaa, koska niihin oikein jonotettiin sisälle. Ostin 7-11:stä pahan mehujään, jonka jämät annoin jollekin pulsulle, joka meinas tulla jutteleen mulle. (Note to self: ei enää ikinä mitään, missä on kirsikkaa.) Käväisin myöskin aasialaisessa ruokakaupassa ostamatta mitään aasialaista. Halusin vain salaattia leipäni päälle ja jokainen myyjä yritti tyrkyttää mulle 2 nippua salaattia, koska ne sai samalla hinnalla kuin yhden, mutta mitä minä tekisin kahdella kun yksikin oli iso ja tuskin sitäkään kerkeän syömään kokonaan ennen kuin se pahastuu.

Ai niin. Kämppisvaihdoksia. Eilen kun tulin kotiin, tsekkiläinen Robert oli muuttanut pois. Se ei kestänyt hiiriä. Kummallinen mies. Eilen kuitenkin joku kanadalainen tyttö kävi katsomassa Sandran huonetta ja se on nyt ilmeisesti tänään muuttanut tänne. En ole kyllä vielä nähnyt sitä, paitsi ohimennen silloin huonenäyttelyssä. Vaikutti vähän hissukalta. Toivottavasti sitä ei häiritse meidän alakertalaisten bileet (yläkerrassa asuu yks toinen kanadalainen tyttö joka on tosi tiukkis eikä anna pitää bileitä ylhäällä).

Pohdin tässä nyt, että pitäiskö lähteä vaikkapa tiistaina käymään Whistlerissä. Pitäiskö?