Mitä? Ei yhtään mitään kommentteja siitä, että mulla on mennyt melkein viikko päivittää tätä. Mullakin on elämä!!
Normaalisti töissä tällä viikolla. Perusrutiinien lisäksi olen päässyt mm. suunnittelemaan julisteita FSH:n sisäiseen kampanjaan
Terry Fox-juoksutapahtumaan, ulkoiluttamaan meidän GM:n koiraa (piti siis hakee se koira sen kotoa, eli samalla näin GM:n kämpän joka siis sijaitsee hotellissa), palautekorttien naputtelu palautejärjestelmään ja sen läpikäyminen. Ei voi muistaa enää kaikkee.
 |
| Brielle ja GM:n koira. |
Tiistaina hurautin töiden jälkeen bussilla kotiin, jossa ehdin mussuttaan bagelin (koska piti odottaa 6.30pm asti) ennen kuin hyppäsin taas bussiin ja menin Metrotowniin. Gareth näki mut pysäkillä ja ihmetteli miks otan bussin, vaikka SkyTrainilla pääsis nopeemmin, mutta mä halusin nähdä millaisia neighbourhoodeja sillä matkalla on. Kuitenkin suora reitti enkä voi ees eksyä. Shoppailin sitten parit uudet vaatteet töihin.
Perjantaina soittelin enomiehen kanssa hieman ennen kuin pääsin töistä ja sovittiin, että töiden jälkeen hurautan SeaBusilla pohjoisen puolelle. Käytiin ensin hakemassa teinilauma (Bea, Milla ja Olivia) Larjavilta ja mentiin sitten Earlsiin syömään.
 |
| Takapihan maisemaa Larjavilta. |
Perjantai-iltana istuskelin vielä hyvän tovin iltaa kämppisten kanssa.
Lauantaina suunnistin päivällä Gastowniin ostelemaan postikortteja ja kiertelin muutenkin kaupungissa muutaman tunnin. Granvillellä oli joku häppeninki (Viva Vancouver) ja siellä oli paljon ihmisiä ja sirkustemppuiluja ja rytmiyhtye ja food carteja jaja hyvä meininki! Päädyin kuitenkin H&M:n alennusmyynteihin ja käväiseen FSH:llä hakemassa pari tavaraa jotka olin unohtanut eilen. Ei sovi pitää Canada-hupparia töissä jos sitä tarvii maanantaina Canada Daynä ! Tuskin tarviin, koska eilen oli
kuuma ja huippusäätä on luvattu koko ens viikko.
 |
| Viva Vancouver. |
Illalla lähdettiin vielä poikien kanssa viihteelle The Drivelle. Meidän piti mennä aluks niiden työkaverin Shanen luokse, mutta sillä venähti töissä, joten treffattiin ranskalaisen Amelien (joka on ennen asunu tässä samassa talossa) ja sen siskon ja siskon poikaystävän kanssa ja mentiin St. Augustine'siin istuskelemaan ja odottamaan Shanea. Lopulta se tuli sinne, mutta ei lähdetty enää mihinkään vaan jäätiin sinne. Jossain vaiheessa Les'kin tuli paikalle (se siis seurustelee Amelien kanssa) ja randomisti törmättiin myös Brandoniin, joka oli kaverinsa polttareissa samassa baarissa, joka sitten liittyi loppuillasta meidän seuraan kun "Luigi" oli humaltunut tarpeeks. Ite palailin kotiin jo 1 aikoihin kun junat vielä kulki, mutta Gareth ja Bill jatkoi vielä iltaa.
 |
| Bill ja Gareth. |
Huomatkaa kuvasta Billin erittäin tyylikäs purse. Kuoltiin Garethin kanssa nauruun.
Mun on pitäny jo kaks päivää pyykätä ja siivota huonetta Essiä varten, mutta tää kaikki kannattaa selkeesti jättää viime tippaan ja darra-aamuun.
 |
| Huomenta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti