maanantai 20. toukokuuta 2013

Victoria Day

Viktuuriapäivällä on varmaan joku syvällisempikin tarkoitus kuin antaa kaupoille syyn hulluihin alennusmyynteihin. But I'm not complaining! Tilini taas ei ehkä ole samaa mieltä kanssani.. No mutta. Kuitenkin. Victoria Day siis.

Eilen siis harrastin shoppailua. Suunnistin Metrotowniin, kuten jo aiemmassa kirjoituksessa mainitsin. Koska päivälle ei ollut muutakaan suunnitelmaa, lähdin sinne vasta kolmen aikoihin ja päätin hengailla niin kauan kun jaksan. Edes SkyTrainilla ei tarvinnut maksaa ylimääräisen zonen maksua. En tiedä onko näin aina viikonloppuisin. Ei haittaa vaikka olis. Otin tällä kertaa eri suunnan kuin viimeksi ja löysin täysin uusia kauppoja! En ole vieläkään kolunnut kyseistä rakennusta kokonaan, mutta ehkä vielä jonain päivänä. Victoria Dayn kunniaksi kaupat lahjoivat asiakkaita alennuksilla lauantaista maanantaihin joten otin ilon irti. Shoppailin itselleni alusvaatteita, mekon, paidan, korvakorut, uuden kielikorun ja söin food courtin A&W:ssa. Kruunasin päiväni vielä T&T Supermarketissa. Siellä sentään elintarvikkeiden koot oli inhimilliset, mutta länsimaalaisen oli vähän vaikeaa löytää etsimäänsä sillä T&T Supermarket on joku Aasian herkkujen mekka. Oli meinaan pitkä seafood tiski ja hitosti eri lajeja riisiä. Löysin kuitenkin pastahyllyn (jos normaalisti hylly on 10m pitkä, niin pastatuotteta, sis. ne pastat ja kastikkeet, löytyi noin 1,5 metrin verran. Loput olikin sitten nuudeleita). Päätin lahjoa itseäni vielä kämmenen kokoisella mansikkajuustokakulla. Mums. Shoppailujen jälkeen palasin kotiin ja katselin illalla Easy A:n telkkarista.

Koska siis tänään oli Victoria Day, ei työny alkanut vielä tänään vaan ne alkaa vasta huomenna tiistaina. En jaksanut tänään olla kovin tehokas, joten datailin iltapäivään asti. Tein itselleni myös pastaa jauhelihatomaattikastikkeella. Aluks oli vähän hankalaa löytää sopivia välineitä kun täällä on vähän mitä sattuu. Kotona sitten arvostan että mulla on toimiva ja hyvä keittiö. Pastat sain keitettyä ja jauhelihat paistettua (vaikka nekin halus kovasti keittyä). Sitten tajusin, että tomaattisosetölkissä ei oo sitä.. no sitä avausjuttua. Kaivelin laatikoita ja löysin avaajan, joka oli ihan ruosteessa, enkä osannut edes käyttää sitä. Meinasin jo antaa periksi mauttomalle ruualle, mutta katsoin sitten YouTubesta videon miten avataan tölkki ilman avaajaa. Toisessa käytettiin kokkiveistä, toisessa lusikkaa. En nyt viittinyt kuitenkaan ihan niin hurjalle McGyver-linjalle lähteä, että olisin lusikalla kokeillut, mutta tartuin isoimpaan veitseen minkä laatikosta löysin ja aloin sillä kokeilemaan. JA TADAA! Sain puolet tölkistä avattua enkä enempää tarvinnut. Hyvä minä! Vähän kyllä hävetti ja toivoin ettei kukaan tulis keittiöön... Sainpahan kuitenkin lämmitettyä tomaattikastikkeenikin ja riposttelin annoksen päälle parmesania. Ah, kuin Italiassa olisi.. No ei todellakaan.

Jottei päivä olis kokonaan mennyt kotona istuskeluun, päätin lähteä Downtowniin elokuviin. Alunperin ajattelin mennä katsomaan Oblivionin, mutta sitten vaihdoin sen Pain&Gainiin, mutta kun pääsin Scotiabank Theatrelle olis leffa alkanut minuutin päästä, joten vaihdoinkin vielä Iron Man 3:een. Sen alkuun tosin oli vielä aikaa joten hyödynsin Robson Streetin ostosmahdollisuuksia reilun tunnin verran. Ostin mm. uuden tölkinavaajan. Leffaan ostin myös normaalit popparit ja normaalin juoman (kaikki combot oli jotain megalargeja) enkä jaksanut niistäkään poppareista syödä kuin puolet. Mutta leffa oli hyvä! Ekasta IronManista en tykänny ja tokaa en varmaan ole edes nähnyt joten menin kattomaan vähän tätä silleen et no, netissä tästä on tykätty. En myöskään aiemmin ymmärtäny tätä Robert Downey Jr.n fanitusta mutta nyt tajuun! Suosittelen tosi paljon tota leffaa, jos siis tykkää actionista. Äiti, älä mene katsomaan.


 Leffan loppui noin puoli kymmenen ja ulkonakin alkoi olemaan tosi viileää. Mullakin oli päällä vaan t-paita ja neule. Ja housut, tietenkin. Mutta viileä oli. SkyTrainilla nopeesti kotiin ja vällyjen alle. Tomorrow's a big day!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti