torstai 23. toukokuuta 2013

Töitä, töitä

Kuten varmaan huomasitte, lipsuin päivittäisestä blogirutiinista enkä kirjoittanut tänne eilen. Se johtui siitä että olin tosi väsynyt enkä jaksanut.

Eilen pyörin lähinnä koko päivän set up-tiimin kanssa. Eli jos aamulla on breakfast meeting, tilat järjestellään jo edellisenä iltana. Aamueventin jälkeen heti kun asiakkaat on poistunut, aletaan järjestelmään tilaa lounastatilaisuutta varten. Lounaan jälkeen dinner-tilaisuutta varten jne. riippuen vähän tilaisuuksien kestoista ja luonteista. Set up:in hommana on siis pistää pöydät halutulla tavalla (pyörät vai pitkät, jossain muodossa yms) ja niihin pöytäliinat. On myös tarkkaa, että pöytäliinan keskitaitos menee tietyssä suunnassa ja kaikki pöydät ja pöytäliinat on samoin päin. Myös pöydät, missä esim buffet on esillä, on oltava oikeassa paikassa ja siististi esillä (eli jos mustassa pöydässä on vaaleita kolhuja, ne väritetään tussilla piiloon, lol). Set upin hommiin kuuluu myös vesikannujen täyttö ja vaihto, sekä lounastauolla auttaa serving tiimiä astioiden keräämisessä. Näitä hommia tehtiin siis koko päivä. Juostiin taas kahden kerroksen välillä, odoteltiin että asiakkaat lähtee tauolle tai pois kokonaan yms.

Jalat oli kyllä ihan kuolleet eilen, sillä banquet hommissa ei todellakaan istutua toimistossa kahdeksasta neljään. Olin muutenkin onnistunut hoitamaan itselleni rakon jalkaan, joten kaiken sen seisomisen lisäksi, se aiheutti myös kipuja. Töiden jälkeen suunnistin Robson Streetille aikomuksena ostaa Crocs ballerinat, sillä ne ei ainakaan satuta. Kaupassa mietin että onko järkeä maksaa melkein $40 ballerinoista, jotka mulla on jo kotona Suomessa. Meinasin ottaa ne tänne mukaan, mutta ajattelin etten tarvi. No nyt tarvisin. Hetken aikaa asiaa pohdittuani tajusin, että jalkoihin ei enää satu niin paljoa, joten en ostanut niitä kenkiä. Sen sijaan kipaisin Cupcakes kauppaan ostamaan herkkua. En osannu päättää niistä isoista (siis normaalikokoisista, olis siä ollu jättikokojakin), joten ostin 12 pienen valikoiman valmiiksi pakattuna. Omnoms, ne oli ihania.


Tänään meinasin melkein myöhästyä (okei, myöhästyin pari minuutia) kun taivasjuna jumahti matkalla Main Streetin asemalle hetkeksi. Aamulla tein ensin banquet managerin kanssa kierroksen tiloissa ja katottiin että kaikki on ok, jonka jälkeen seurailin yhtä banquetin kapteenia (eli on manager, jonka alaisena on kapteeneja, jotka vielä pomottaa servereitä ja portereita. oikeesti kukaan ei pomota ketään vaan kaikki hoitaa hommansa ja joustaa tarvittaessa). Kierreltiin siis taas kaikki paikat läpi, avustettiin tarvittaessa ja niin edelleen. Mun hommiin lähinnä on kuulunut seurata sivusta, mutta jos on jotain mitä voin tehdä, esim presetuppia varten pöytien kattamista, oon tietty ollu mukana auttamassa. Enimmäkseen banqueteissa täällä on buffet-ruokailuja, mutta tänään pääsin todistamaan lounasta, jossa tarjoiltiin pöytiin. Oli hauskan näköistä kun asiakkaat alkoi syömään salaattia, soitti kapteeni keittiöön että 10min päästä tapahtuu. Sit 10 min päästä 3 kokkia ja 2 stewardia tuli tilan takaovelle liikkuvineen kaappeineen, josta alettiin lappaa ruokaa lautasille. Yks pisti pottumuusin ja pavut, yks pisti pinaatin, yks lihaa, yks pyyhki lautasen reunoja, yks laitto kastiketta ja kapteeni vielä lisäs päälle koristeeks rehuja. Sitä mukaan kun lautasia saatiin valmiiks, tarjoilijat vei niitä asiakkaille. Kunnon liukuhihnahommaa. Sit taas tehtiin kierroksia ja katottiin että kaikki on kunnossa. Eli paljoakaan ei taukojen ulkopuolella istuta.

Tänään ei sattunut rakkoon niin paljon kuin eilen, mutta silti päätin että uudet työkengät on nyt saatava. En kuitenkaan halunnut Crocseja, joten menin Hudson's Bayhin, missä en ollut vielä kellarikerrosta pidemmällä käynyt. Löysin sitten Skechersin ballerinat, jotka oli ihan kivat. Niistä lähtee tarvittaessa pohjallinenkin irti, joten ostin sitten ne. Hieman kirpas (makso kuitenkin alle $100!)


Kotiin tultua olin ihan veltto, mutta koska ulkona oli tosi kiva ilma, en halunnut olla koko iltaa kotona. Siksi kävinkin äsken Dollaramassa ostamassa siivousvälineitä. Pistin myös uudet kengät jalkaan ja ihan hyviltä vaikutti.

Huomenna on töitä vasta 11, mutta pääsenkin sitten vasta 19. Lauantaina töitä on 13-21 ja ens viikon alkupuolella oon menossa banquetin keittiöön töihin! oh em gii. Keskiviikkona osallistun tarjoilukoulutukseen muiden uusien tarjoilijoiden kanssa. En oikeesti tajua kuinka noi pystyy kantaa niitä metrin mittasia tarjottimia tosta noin vaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti